arkisto

Julkaistu 13.3.2023
Kuka sinä olet? Mikä on nimesi?

MOD-koulutuksessa on viisi sisältöteemaa. Ensimmäinen kulkee otsikolla AVOIMUUS. Avoimuuden osiossa tutustutaan niin koulutuksen kanssaosallistujiin kuin teemoihin ja työskentelytapaan. Avoimuuden osio lähtee usein käyntiin osallistujien nimistä. Mikä on nimesi?

Julkaistu 16.2.2023
Miksi MOD-ohjaajaksi?

Viime ja tällä viikolla olen tavannut upeiden ihmisten kanssa. Heistä jokainen on matkalla MOD-ohjaajaksi. Ovat olleet mukana MOD-ohjaajakoulutuksessa tai tutkintoon sidotussa Antirasistinen työote ja osallisuuden työkalut kasvatus- ja ohjausalalla kokonaisuudessa, jossa myös opittiin MODin menetelmistä ja sen ohjaamisesta.

Julkaistu 6.2.2023
PAIKKA PYSÄHTYÄ

Viime kevät oli minulle poikkeuksellinen. Pääsin vapaaksi. Kohtasin oman varjoni, tunnistin omat ennakkoluuloni. Otin askeleen kohti luottavaisuutta, rohkeasti kohti uudenlaista ihmisyhteyttä.

Julkaistu 26.9.2022
mod-koulutus onnittelee

Paljon onnea Irja Askola! Suuri ilo oli lukea uutinen siitä, että Irja Askola on valittu kirkon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinnon saajaksi.

Julkaistu 16.9.2022
modista hyvinvointia

Koulutus voi antaa hyvinvointia ja virtaa! MOD-makupaloja ja lyhyitä koulutuksia on viime vuosina käytetty myös monenlaisissa työhyvinvointipäivissä tai vapaaehtoisten koulutuksissa. Palaute on ollut pääsääntöisesti kiittävää tai seurakuntapuolella jopa ylistävää.

Julkaistu 8.6.2022
mod-koulutus käsittelee ihmisenä olemisen taitoja

Usein kysytään, että mitä siellä MODissa oikein käsitellään ja mitä siellä opitaan.

Julkaistu 3.6.2022
mod osana tutkinnon suorittamista
Julkaistu 29.4.2022
mod uudistuu!